maanantai 25. toukokuuta 2015

suomessa


No niin, olen takaisin Suomessa.

Vieläkään se ei tunnu ihan todelliselta. Melkein puolitoista vuotta on pitkä aika.

Maanantaina puhuin ruokakaupan myyjälle englantia. Huomasin erehdykseni parin sanan jälkeen, mutta vedin tyylillä loppuun asti.

Ensimmäinen viikko kului työnhakuun, siskontytön kanssa hengailuun, kuulumisten päivittämiseen ja raikkaan ilman hengittämiseen.

Henkäys kerrallaan takaisin helsinkiläiseksi.

perjantai 8. toukokuuta 2015

palmuja ja mangoja

Viimeksi kerroin lähteväni Filippiineille, jonne oli juuri annettu taifuunivaroitus. Ja noin vain jätin sitten kertomatta, että taifuuni ei vaikuttanut lomaamme missään määrin, ja takaisin Hongkongissakin ollaan oltu jo melkein kuukausi.

Sen kuukauden aikana piti kirjoittaa gradun viimeinenkin versio valmiiksi (nyt työ odottaa enää laitoksen pedagogisen johtajan hyväksyntää), joten tänne eivät sanat kai enää riittäneet.

Nytkin aion kirmata Hongkongin hikiseen perjantai-iltaan, joten heitän tänne vain lomavideon. Toivottavasti siitä välittyy edes osa Filippiinien kauneudesta, mangojen mehukkuudesta, vesien kirkkaudesta ja paikallisten ystävällisyydestä.


Philippines / Cebu and Bohol from Laura on Vimeo.