sunnuntai 8. maaliskuuta 2015

mangoja, kissa ja pari muuta asiaa


Mmmm. Mangoja saa taas kaikkialta. Ne ovat kuin aurinkoita Hongkongin viime aikoina vallanneen harmauden keskellä. Kuorintataidoissani on ehkä vielä vähän hiottavaa, mutta menee se näinkin sotatessa ja hedelmälihaa siemenen ympäriltä imeskellessä.


Tässä on Hongkongin kuuluisin kissa ja hänen harmaa siskonsa/tyttöystävänsä. Herran nimi on Brother Cream ja koti sekatavarakioski Tsim Sha Tsuin kaupunginosassa. Kiinalaisen uudenvuoden kunniaksi Times Square -ostoskeskuksen aukiolle pystytettiin suuri karvainen näköispatsas kissasta. Havaintojeni mukaan sen edessä kuului ottaa selfieitä, joten niin tein minäkin. Seuraavana päivänä kävimme moikkaamassa ihan naapurissa majailevaa patsaan esikuvaa, joka tuli kuuluisaksi oltuaan jokunen vuosi kadoksissa melkein kuukauden. Sittemmin kissalta/kissasta on ilmestynyt muun muassa kirja ja lukuisia lahjatavaratuotteita, ja hän on tähdittänyt esimerkiksi Nikonin mainoskampanjaa. Brother Cream on myös Facebookissa ja Instagramissa: @creambrother_thecat.


Viime sunnuntaina kiipesin Hongkongin toiseksi korkeimmalle huipulle, 934-metriselle Lantau Peakille. Matkalla oli paljon portaita ja perillä sumuista, mutta totally worth it. Tänään toivottavasti uudestaan, jos työt antavat periksi.


Yksi helmikuun parhaita uutisia oli se, että indonesialaista kotiapulaistaan pahasti pahoinpidellyt ja orjuuttanut hongkongilaisnainen todettiin syylliseksi ja tuomittiin kuuden vuoden vankeuteen. Hongkongissa on yli 200 000 ulkomaista kotiapulaista, joista valtaosa on kotoisin Filippiineiltä tai Indonesiasta. Lain mukaisesti kotiapulaisten tulee asua työnantajansa kotona, joka järjestöjen mukaan johtaa välillä hirvittäviin ylilöynteihin työntajan puolelta. Erwiana eli kuukausia orjuutta vastaavissa oloissa pääsemättä poistumaan kotoa, koki jatkuvaa pahoinpitelyä ja rääkkäystä ja näki nälkää. Suurin osa vastaavista tapauksista ei ikinä tule julki, Erwiana oli erittäin rohkea kertoessaan kohtelustaan julkisesti.


Loppukevennyksenä vielä Hongkongin metron uudet ohjeet. Do-do-do = pysähdy, ding-dong = päästä poistuvat matkustajat ulos. Nyt on helppoa!

4 kommenttia:

  1. Heippa Laura. Jossain oli ohje, että mango on kätevä kuoria ohutreunaisen juomalasin avulla. Lasin reuna kuoren ja hedelmälihan väliin ja siitä vaan mukavasti painat ja pyörittelet ja se on siinä. Terveisin äiti

    VastaaPoista
  2. Ding-Dong. :D Tuo vuori näyttää tosi upealta, myös sumussa. Ja tosi upea tuo, että "kotiorjuus" tulee pikkuhiljaa julki, tätä on aivan liikaa kaikkialla maailmassa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Maisemat täällä on kyllä jylhiä, kun vähän lähtee keskustasta kauemmaksi. Hongkong ei tosiaan ole pahin paikka kotiapulaisten kannalta, mutta täälläkin on paljon ongelmia. Tällä viikolla indonesialainen kotiapulainen jäi pudonneen betonimurikan päälle ja kuoli nukkuessaan välitystoimiston parvekkeella. Surullisia tarinoita.

      Poista