mennäänkö vaikka museoon

"Onko nälkä?"
"Ei oikeastaan"
"Mitä me sitten tehtäis?"

Syöminen on ainakin omassa tuttavapiirissäni, ja uskallan väittää että muidenkin hongkongilaisten keskuudessa, suosituin vapaa-ajanviettotapa. Mikäli on sellainen outo tilanne, ettei kenelläkään porukasta ole nälkä, eikä "voishan sitä jotain pientä syödä" saa vahvaa kannatusta, on kiva tehdä välillä jotain muuta.

Mennä vaikka museoon. Niissä on ilmastointi ja halpa sisäänpääsy. Keskiviikkoisin moneen museoon pääsee ilmaiseksi.

Ensimmäinen museo, jossa Hongkongissa kävin, oli historiamuseo (Museum of History). Ajattelin, että päivää ennen töiden aloittamista olisi hyvä ottaa alueen menneisyys haltuun vähän paremmin. Vietin suuressa museossa yli kolme tuntia, kunnes en vain enää pystynyt (tuli nälkä). Mielestäni museo on suuresta aiheestaan ja koostaan huolimatta hyvin rakennettu: videoita ja kuvia riittää ja erilaiset tilat sekä teemat pitävät näyttelyn mielenkiintoisen vaihtelevana. Väsytin itseni jo alun infotulvaan, joten pitää varmaan käydä museossa vielä uudelleenkin, jotta jaksan paremmin tutustua kiinnostavampaan lähihistoriaan.

Historiamuseon vieressä sijaitsee tiedemuseo (Science Museum), joka on siis vähän kuin Heureka. En ole vielä käynyt perusnäyttelyssä, mutta dinosauruksia esittelevässä erikoisnäyttelyssä innostuimme kuin pikkulapset. Pakko siis päästä myös tiedemuseoon!

Perinnemuseon (Heritage Museum) aulassa on iso Bruce Lee. Tunnollinen museokävijä ohittaa jättipatsaan kuitenkin kylmästi ja tutustuu kiinalaisiin aikakausiin, kalastuskylien perinteisiin, kantonilaiseen oopperaan sekä paikallisiin juhliin ennen kung fu -staran elämästä kertovaa näyttelyä. Sillä onhan se nyt niin, että leffapätkien, lelu-ukkojen ja 60-luvun elokuvajulisteiden jälkeen vanhat vaasit tai edes värikkäät asut eivät enää kauheasti sytytä.

Perusnäyttelyssä on aika paljon samaa kamaa kuin historiamuseossa, joten ainakaan peräkkäisille päiville vierailuja ei ehkä kannata ajoittaa. Perinnemuseumin plussana (tai sitten miinuksena) on lähiösijainti. Jos Sha Tiniin asti lähtee, voi samalla vierailla vaikka aseman vierestä löytyvässä pikkuruisessa Snoopy-puistossa tai ajoittaa käynnin laukkapäivään. Museolle pääsee mukavasti joenrantaa pitkin. Matkalla voi koittaa vaikka perinteistä kiinalaista takaperinkävelyä (tekee kuulemma hyvää kropalle ja aivoille), jos korkeiden kerrostalojen ja niiden takana nousevien kukkuloiden katselu alkaa muuten kyllästyttää.

Nimeltään suureellinen International Hobby and Toy Museum on pienin mueo, jossa olen Hongkongissa käynyt. Museo on käytännössä yksi käytävä, jonka kummallakin sivulla on lasihyllyjä täynnä erilaisia nukkeja ja autoja. Supersankareita, poneja, robotteja ja leffahahmoja. Joissain lukee nimi, vuosi ja maa, joissain ei. Aulassa on kokistölkkinäyttely. Bongaa muumipeikko ja Angry Birds -hahmoja!

Hong Kong Park on käymisen arvoinen vihreä ja rauhallinen alue, jonne paeta Centralin ja Admiraltyn bisnessykettä. Jalkahierontareitin ja vesiputouksen lisäksi (okei, on siellä muutakin) puistosta löytyy Flagstaff House Museum of Tea Ware. Pöhkö nimi, mutta ihan hauska museo. Alakerrassa esitellään teenjuontiin liittyviä perinteitä ja tapoja sekä niiden historiaa. Yläkerran huoneissa oli ainakin minun käydessäni esillä paikallisen teeastiakilpailun satoa. Huoneista löytyi mitä erilaisempia teesettejä kannuineen ja pikkukuppeineen. Osa oli hauskoja, osa kauniita, osa outoja. Ilmaiseksi museoksi tämä on mielestäni ihan käymisen arvoinen, jos Hong Kong Parkissa on puoli tuntia ylimääräistä aikaa ja tee vähääkään kiinnostaa.

Ilmainen The Heritage of Mei Ho House sijaitsee talossa, joka 1950-luvulla rakennettiin asuintaloksi tuhansille ihmisille, jotka menettivät kotinsa suuressa palossa. Museo kertoo elämästä talossa, jossa jokaisessa kerroksessa oli vain muutama vessa ja jonka katolla oli koulu talon lapsille.

Paljon on vielä näkemättä. Kuten paikallinen työkaverini jokin aika sitten totesi: sun pitää suunnitella aikasi täällä hyvin, että ehdit tehdä ja nähdä kaiken. Huh.

arkea ja vähän enemmän

Kun ystäväni Suomessa kysyvät, että millaista siellä Hongkongissa on, kerron yleensä jotain suurkaupungin vilinästä ja sen vastapainoksi kauniista luonnosta, halvasta ruuasta ja toimivasta liikenteestä. Sitten sanon, että aika arkista se elämä kuitenkin täälläkin on. Töitä maanantaista perjantaihin kello 9–17, julkisia liikennevälineitä, ruokakauppoja, imurointia ja tiskaamista.

Ja sitten ei kuitenkaan niin kovin arkista. Vähintään arki+.

Viime aikoina olen esimerkiksi:

Mennyt myöhässä elokuviin, koska noin 8 euroa maksaneeseen lippuun sisältyi yllättäen myös juoma ja popcorn-annos tai muffini.

Istunut lämpimänä iltana puistossa lukemassa kirjaa ja naureskelemassa koiranulkoiluttajien kanssa heidän arvaamattomille lemmikeilleen.

Kiertänyt ison porukan kanssa määränpäähän zoological gardenin kautta, silä kaikki eivät olleet vielä nähneet apinoita.

Ollut vahingossa toisena päivänä samassa puistossa, kun valot sammuivat ja puisto suljettiin. Vastaan tullut työntekijä huusi ensin jotain vihaisena kiinaksi, mutta päästi sitten nuoren naisen juuri lukitsemastaan portista ulos.

Nauttinut helteisestä sunnuntaista veneellä 40 muun nuoren kanssa paikassa, jossa puhelimissa ei ollut kuuluvuutta. Uinut, pelannut korttia ja ottanut rennosti. Kuljettanut myöhemmin joukkoon liittyneiden tavarat rannalta veneelle kilpikonnan muotoisen uimalelun päällä tasapainoitellen.

Viettänyt iltaa supertäydellä baarikatu LKF:llä, jossa rugbykisojen vuoksi valtaosa ihmisistä oli pukeutunut jonkinlaisiin karnevaali- tai naamiaisasuihin, ja paennut ihmispaljoutta sen jälkeen nurkan takaa löytyvälle amfiteatterille.

Syönyt, juonut ja herkutellut. Ilman että olen kokannut itse tai joutunut vararikkoon.

Osallistunut työn puolesta illallisjuhliin, jossa yhtenä ohjelmanumerona oli yleisöä lievästi hämmentänyt vaihto-opiskelijoiden juomakilpailu.

Kävellyt autiolla hiekkarannalla vesisateessa, ja sen jälkeen kiertänyt lähes puolet Hongkongin saarta bussilla kovassa vesisateessa matkalla (sateiselta) rannalta kotiin ja pois jäädessä ollut lopulta niin nälkäinen, että alkuperäisen ruuanlaittoajatuksen sijaan nautimme illallisen lähimmässä McDonald'sissa.

Käynyt dinosaurusnäyttelyssä (20 HKD), jossa koskin dinosauruksen kakkaa ja laitoin dinon piereskelemään.

Poikennut kasinolta näyttävään rakennukseen, jossa korttipelien sijaan pelattiinkin mahjongia. Tunnelma oli tiivis, kun kukaan ei puhunut, pelipalikat kolisivat ja tarjoilivat kantoivat teetä pelaajille.

Viettänyt keskiviikkoiltoja laukkakisoissa.

Syönyt intialaista ruokaa ystävän 16. kerroksen asunnossa, josta avautui upea maisema alas rinnettä, ja katsonut samalla tv:stä elokuvatrailereita näyttävää kanavaa (joka oli yli sadasta kanavasta ainoa, jota onnistuimme katsomaan yli minuutin maksamatta).

Jonottanut hikisessä ilmassa entiseen julkiseen asuinrakennuskompleksiin pystytettyyn museoon ja ollut kiitollinen siitä, että jaan kylpyhuoneen ainoastaan yhden ihmisen kanssa.

Kulkenut majapaikasta keskustaan lautalla, sillä niihän saarilta kuljetaan.

Melkein mennyt vaeltamaan, mutta sitten vesisateen takia päätynytkin kahville, ihastelemaan koiranpentuja ja ostamaan sukkia.

Vaeltanut oikeastikin.

Viettänyt aikaa ystäväni asunnossa, jonka olohuone on samalla aasialaista muotia myyvä liike.

Juonut ilmaista kuoharia ladies' nightissa (vaikka tämä onkin mielestäni vähän epäilyttävä konsepti, on ilmainen drinkki kuitenkin aina ilmainen).

Astuessani ulos minibussista ollut joka kerta kiitollinen siitä, etten taaskaan oksentanut tai joutunut onnettomuuteen.

Kaikki näistä asioista eivät ole tapahtuneet arkena, joten ehkä tämä sittenkin on elämää. Elämä+.

terveydenhuoltotesti

Koska olin kuullut juttuja, että Hongkongissa on yksi maailman parhaista terveydenhuoltosysteemeistä (ja tehokkain), olihan sitä pakko päästä itsekin testaamaan. Näin ajatteli ainakin kroppani, johon iski hurja kipu eilen vasemman kyljen seuduille. Töissä kuittasin kivun särkylääkkeellä, mutta alkuillasta oli pakko myöntää, että ei se kai ihan normaaliakaan ole kaivata jatkuvasti sykkyräasuntoon ja kävellä kaksinkerroin kuin 90-vuotias mummo.

Lääkäriin siis.

Mutta minne?

Hongkongin hallinnon sivuilta löytyy lista sekä rekisteröidyistä yksityisistä että julkisista sairaaloista. Kattavasti matkavakuutettuna ajattelin ensin mennä lähimpään yksityissairaalaan, mutta koska heidän nettisivunsa olivat ainoastaan kiinaksi ja muut vähän kaukana, päätin kämppikseni kokemusten innoittamana testata ihan läheltä löytyvää julkista sairaalaa.

Vastaanotossa yhteystiedot. Verenpaineen ja kuumeen testaus, mahdollisen tartuntataudin selvittäminen erilaisilla kysymyksillä (esim. Oletko matkustanut Hongkongin ulkopuolille lähiaikoina? Onko läheisilläsi ollut kuumetta? Oletko töissäsi tekemisissä asiakkaiden kanssa?), päivystykseen tulosyyn selvittäminen, kiirellisyyden arviointi. Semi-urgent, arvioitu odotusaika 4,5 tuntia.

Taksi yksityissairaalaan. 

Yhteystiedot ja 500 HKD:n pantti. Verenpaine, kuume ja mahdollisen tartuntataudin selvittäminen. Noin 20 minuutin odotusaika valoisassa ja avarassa odotustilassa muutamien muiden kanssa. Ilmainen langaton netti. Vastaanotolla lääkäriltä muutama kysymys. Vatsan painelua, sattuuko? Selän painelua, sattuuko? Vasenta puolta testatessa hoitajakin naurahtaa, koska todellakin näkee, että sattuu. Diagnoosiksi tulehdus munuaisessa, hoidoksi antibiootteja ja kipulääkkeitä ja testiksi virtsanäyte. Lääkkeet, näyte, maksu.

Tehokasta, tosiaan.

Lääkäri sanoi, että voin mennä töihin, jos ei tunnu liian huonolta. Särkylääkkeiden turruttamana sain nukuttua ja käytyä toimistolla kirjoittamassa muutaman sähköpostin. Sitten esimies passitti kotiin. Ohjeeksi lepoa, ei juhlimista. Farmaseutti käski välttämään auringonpaistetta. Ystävä kehotti syömään hedelmiä ja katsomaan Game of Thronesia.

Näillä pääsiäiseen, kokemusta rikkaampana.

aamut hongkongissa

Perjantaiaamuna ikkunani kaltereiden takaa näkyy seuraava talo, jonka pienten huoneiden ikkunat on peitetty folioilla tai verhoilla ja jonka ulkopuolella roikkui pyykkiä kuivumassa.

Kotikadullani paistoi aurinko, päällystettä porattiin auki, vieressä mummo istui paikallaan melusta huolimatta. Kävellessä sai varoa autoja, roskapusseja ja kadulle tyhjennettäviä ämpäreitä. Toisella puolella syötiin ja tarjoiltiin aamupalaa. Kiskalta ostettiin pullaa ja tupakkaa.

Tänään aamulla valkoisten verhojen takaa näkyi merta, kukkuloita, lintuja, uimaranta, lauttasatama ja oma piha.

Kadulla ei kulkenut henkilöautoja, vaan golfkärryjä. Ainoa näkemäni ihminen oli kiinalainen puutarhanhoitaja olkihatussaan. Mitään ei tapahtunut.

Hongkongilaisia aamuja kummatkin.

kaikki kiva on vieläkin kielletty

Julkisessa liikenteessä matkustaminen on sen verran vakavaa puuhaa, että ilman ohjeita ei matkalle kannata lähteä.

Kuulutusten, lukuisten tarrojen, henkilökunnan ja kylttien sekä ruuduilla pyörivien varoitusten lisäksi löysin metroasemalta muutama päivä sitten 27-sivuisen Travel safely every day in MTR -esitteen, joka nimensä mukaisesti kertoo, miten julkisessa liikenteessä matkustetaan turvallisesti.

Osa kielloista on ihan järkeviä. Ei saa tupakoida eikä syödä tai juoda. Mutta nuo rangaistukset. Juomisesta tai syömisestä noin 200 euroa, tupakoinnista 500.

Tätä ovien väliin juoksemiskieltoa ei kyllä noudateta, ja sitten tulee taas lisäkuulutuksia. Metrossa harvoin on etenkään ruuhka-aikana muutenkaan hetkeä, jolloin jotain ei kuulutettaisi. Ovet sulkeutuvat, siirtykää vaunun keskivaiheille, ei saa juoda tai syödä, pitäkää kiinni kahvoista, joudumme odottelemaan sillä edellinen juna on vielä pysäkillä, seuraava pysäkki, varo rakoa junan ja laiturin välissä...

Esittelin jo aiemmin kiellon viedä metroon heliumpalloja tai lintuhäkkejä. Sen lisäksi myös yli 130 cm pitkän esineet ovat kiellettyjä. Toisessa kiellossa uhataan kaupustelijoita sakoilla.

Vihkosesta löytyi vielä lisäksi pari tärkeää kieltoa, joita en ole nähnyt kuvallisessa muodossa:

Do not release paper sky lanterns anywhere near railways lines

Never play, jostle, run or push anywhere in the MTR

Do not sit on the train floor

Toinen kieltokeskittymä ovat rullaportaat.

Rullaportaisiin saa ottaa aavekoiran tai sikiön, mutta ei matkalaukkua tai lastenvaunuja. 

Ei crocseja rullaportaisiin! Samaa mieltä.

Ja normiportaatkin (tämäkin metroasemalta).

Muitakin huvittavia kieltoja tai tapoja kieltää on taas osunut matkalle.

Älä donkkaa koriskentällä! 

Näitä tikapuita ei ole rakennettu kiivettäväksi. 

Vessaetiketti. 

Hei sääherra, kivipuistoihin ei sitten ukkosta.

Hui, pelottavaa.

Tätä kieltoa on vaikea vastustaa.

Pysykää turvassa, ihmiset! Julkisissa liikennevälineissä ja muualla.

the mask - naamio

Selvisin melkein kaksi kuukautta, kylmän ja kostean kauden ja kaikki, mutta sitten tauti iski. Ei mikään kovin paha, mutta yskin, aivastelin ja niistin. Nyt olo on jo parempi, mutta vielä viikko sitten tauti yritti tulla takaisin, innostui varmaan sateesta.

Sen lisäksi, että sairaana on todella ikävää, täällä en oikein edes kehtaa sairastaa. En todellakaan halua mennä metroon köhimään tai aivastella kadulla, en antaa rahoja nenä punaisena tai tarttua metron kahvaan juuri niistettyäni. Vielä en ole kuitenkaan hankkinut kasvosuojia, joita täällä näkee päivittäin. Kuulemma osa pitää niitä estääkseen oman tautinsa levittämisen, osa taas suojautuakseen muiden pöpöiltä. Jotkut eivät kuulemma ole jaksaneet meikata.

Kasvosuojan sijaan köhin huiviini, jollainen minulla on suunnilleen aina kaulassa. Jos vähänkin tunnen tarvetta aivastaa tai yskäistä, niin nostan huivin heti suun ja nenän eteen. Ja jos joku muu erehtyy lähelläni aivastamaan ilman suojaa, reagoin vaistomaisesti katsomalla pahasti. 

Painetta bakteerittomaan käytökseen tulee paitsi kanssakaupunkilaisilta, myös julkisiin liikennevälineisiin ja muihin julkisiin tiloihin asetetuista ohjeista, kielloista ja varoituksista. Jos on köhittävä, niin tee se nenäliinaan ja heitä liina heti seuraavaan roskikseen. Jos yskit, käytä hengityssuojainta. Sylkemisestä sakkoja. Syödä tai juoda ei saa, bakteerit leviävät ruuan välityksellä. Julkisten tilojen hisseissä, ovissa, hanoissa ja välillä seinissäkin kerrotaan, kuinka monta kertaa päivässä ne desinfioidaan.

Usein yksityiskohtaiset kiellot, säännöt ja ohjeet tuntuvat ihmisten aliarvioimiselta ja naurattavatkin, mutta on niissä välillä jotain järkeäkin.

11 vuotta sitten ei vielä oltu näin huolellisia. Tuolloin, keväällä 2013, manner-Kiinasta tullut lääkäri toi Hongkongiin mukanaan nopeasti leviävän virustaudin, SARSin. Hongkongissa SARS tappoi muutamassa kuukaudessa noin 300 ja sairastutti vajaa 2 000. Seitsemän miljoonan kaupungissa luvut eivät vaikuta järjettömiltä, mutta kyseessä on sentään paikka, jonka terveydenhuolto on maailman tehokkainta. Ei viruksen leviämistä olisi varmaan nykyisilläkään ohjeilla pystytty estämään, mutta tulee niistä ainakin luottavaisempi mieli.

CNN: Hong Kong and SARS: A city under siege

BBC: Sars legacy still felt in Hong Kong, 10 years on

The Diplomat: Armed With SARS Lessons, China Fights H7N9 Bird Flu

Yllä olevat kuvat ovat keskustan suurimmasta puistosta, johon on pystytetty muistomerkki SARS-potilaita hoitaneille lääkäreille, jotka menehtyivät itse viruksen seurauksena. Kuulostaa elokuvalta.

Nyt puhutaan taas lintuinfluenssasta, jota on esiintynyt Kiinassa ja muuallakin jo vuosia ellei vuosikymmeniä erilaisia versioina. Tämänhetkiset versiot eivät käsittääkseni leviä ihmisestä toiseen, vaan ainoastaan suorassa kosketuksessa siipikarjan kanssa, mutta ei varautuminen kai haittaakaan. Ja onhan ihan tavallisenkin flunssan tai influenssan leviämisen välttäminen hyvä syy suojata ja suojautua, pestä käsiä ja olla vähän ylivarovainen.

Suojaan siis nuhaisen nenän ihan mielelläni, yskin vain paperiin ja vältän ruuhkametroa, jos olo tuntuu kipeältä. Vaikka vain siksi, etten joudu pelkäämään, että joku läheisensä SARSille tai muulle leviävälle taudille menettänyt osuisi kanssani samaan tilaan aivastellessani ja pärskiessäni.

kotikatu

Kotikatuni on aika täynnä. Ei sillä tavalla täynnä, että ei mahtuisi kävelemään, ihmisiä olisi tungokseksi tai autoja ruuhkaksi, mutta sillä tavalla täynnä, että täällä on ihan todella paljon kaikkea.

Esimerkki: alle 50 metrin matkalla kadun alusta kotiovellemme tällä puolella tietä on pelkästään katutasolla ainakin kaksi ravintolaa, pelihalli, tanssikoulu, hierontapaikka, autokorjaamo, tyhjä liiketila, lamppukauppa, rehellinen jääkaappi- ja insinööripalvelu, urheilutila, eläinlääkäri sekä joku rahaan liittyvä liike.

Aamuisin kadunpätkällä istuu vanha nainen, jota en näe koskaan muulloin. Joukko miehiä odottelee jotain, ehkä kyytiä saapuvaksi. Ravintoloiden tarjoilijoilla on erikoiset essut. Papat pelaavat tammea pöydällä, jolla yleensä säilytetään yhden herran ompelukonetta ja muita aarteita. Toisella puolella katua syödään aamiaiseksi riisiä.

Aivan ulko-ovemme toisella puolella on oranssi ravintola ja toisella non-profit eläinlääkäriklinikka. Klinikalle on usein iltamyöhäänkin kova jono, ja joskus eläimet pitävät surkeaa ääntä odotellessaan hoitoa. Ulinan ja vikinän lisäksi neljännen kerroksen huoneeseeni kuuluu äänekästä räkimistä sekä autojen torvia. Tätä kirjoittaessa kadulta kantautuu Vaaleanpunaisen pantterin tunnari. Ei edes yllätä

Kotikadullani ei ikinä pelota. Aina on ihmisiä, valoisa kioski on auki ympäri vuorokauden ja yleensä kukaan ei kiinnitä huomiota.

Kun jatkaa katua parikymmentä metriä, löytyvät samasta risteyksestä käyttämäni pesula sekä vihanneskoju. Kämppikseni suositteli näitä, enkä ole nähnyt syytä vaihtaa.

Pesulassa 1-6 pyykkipaunan muuttuminen puhtaiksi, lämpimiksi, viitatuiksi ja tuoksuviksi maksaa 22 dollaria (reilu 2 euroa), viikon pyykit lakanoineen ja pyyhkeineen reilu kolmekymppiä. Vakiopesulan hyviä puolia on myös se, että liikkeen ystävälliset ja tehokkaat työntekijät tietävät jo, että tuolle länsimaalaiselle ja kiinaa osaamattomalle tytölle ei tarvitse enää osoitella kalenterista, että milloin pyykit ovat valmiita, tai ympäröidä kuitista hintaa. Kyllä se jo osaa.

Vihanneskojulla tiedetään kaikki juorut, joten ensimmäistä kertaa siellä käydessäni kämppikseni sai vastailla kysymyksiin tuosta uudesta tytöstä. Kämppikseni kiinalla sain tittelikseni ystävä.

Matkalla on lemmikkikauppa, jonka ikkunassa on pieniä koiranpentuja ja kissanpoikasia häkeissään. Se on vähän surullista, mutta aika söpöä. Joskus kun töiden jälkeen ärsyttää, kuljen kotimatkalla ikkunan kautta. Leikkivien karvapallojen ihailu yhdessä paikallisten pappojen ja teinityttöjen kanssa yleensä piristää.

Tällaista täällä siis on, yhdessä maailman tiiviimmin asutuista kaupunginosista. Pyykit kuivataan ikkunan ulkopuolella (näin tekee siis se enemmistö, joka ei tosiaankaan vie vaatteitaan pesulaan), kaikilla on ilmastointilaitteet, verhot ovat yleensä kiinni ja parvekkeilla ja katoilla kasvaa kaikenlaista. Autot parkkeerataan kahteen riviin ja metroasemalle oikaistaan 7/11:n läpi. Kulmassa on alkoholikauppa, joka myy mannerkiinalaisille hienoja juomia ilman luksusveroa. Heti sen vieressä on tiskaustila, johon lähiravintola kärrää likaiset astiansa ohi toisen ravintolan kala- ja äyriäisastioiden.

Mielestäni tämä on kiva katu. Pidän myös asunnostani, metroasemastani ja kämppiksestäni. Alkuperäinen ajatukseni oli asua tässä kolme kuukautta, joista nyt on mennyt jo kaksi. Pian pitäisikin päättää, mitä aion tehdä. Saan kyllä jäädäkin, mutta myös muut alueet kiinnostaisivat. Voisin nähdä itseni esimerkiksi trendikkäässä mutta kuitenkin perinteisessä Sheung Wanissa, samoin vaikkapa itäisemmässä Tin Haussa tai North Pointissa.

Nyt päätöksiä, nainen!