torstai 30. tammikuuta 2014

tähän asti tapahtunutta


Tampereen linja-autoasemalla aamuyöllä kolmen aikaan oli ihan hiton kylmä. Väsytti enemmän kuin innostutti.

Helsinki-Vantaalla pääsin eroon matkalaukusta. Ostin vettä ja suklaata. Lento Amsterdamiin meni nopeasti.

Amsterdamissa tehtiin turvatarkastus boardingin jälkeen. Turvatarkastusjonosta minut ohjattiin bisnesmatkustajille tarkoitetulle linjalle, jossa ei ollut jonoa.

Koneessa en istunut bisnesluokassa vaan keskipaikalla. Toisella puolella oli virolainen pariskunta ja toisella kiinalainen nainen. Virolaisella pariskunnalla oli ärsyttäviä ystäviä, jotka joivat liikaa olutta eivätkä nukkuneet. Katsoin elokuvan, söin nuudeleita ja snackseja. Yritin nukkua. Odotin, että kiinalainen heräisi, jotta pääsisin vessaan.

Perillä kello oli seitsemän aamulla. Aurinko paistoi ja oli lämmin. Bussissa matkalla lentokentältä keskustaan hymyilin kuin hullu - oli niin kaunista.

Olen ollut Hongkongissa viikon ja vieläkin lähinnä hymyilen.